28.4.2014

NIKE RUNNING TIGHTS

006 008 014 025 004 Moikkelis. Mulla tuli joku innostus kuvailla teille taasen, sekä tulla vähän höpisemään omia juttuja. Oikeasti mun pitäisi olla taas jo nukkumassa, mutta mitäpä tuosta. 

Mää en tänään uskaltanu lähteä bodypumppiin, koska eilen salilla mulle iski hirveä olo. Se olo jatkuu edelleen, mutta paaljon paljon lievempänä sillä mun mahaan alkoi sattumaan, sekä mulla alkoi oksettamaan kauheasti. Toivottavasti ei ole tulossa oksutauti, sillä mää pelkään oksentamista. Kävin kumminkin testaamassa uuden pyörän - heti tottakai. Voisin vannoa, että tästä lähtien mielummin pyöräilen kun ajan mopolla. Se oli niin hyvä ajettava verrattuna entiseen pyörään, joten tulihan sitä käytyä päälle 27km lenkki. Haettiin samalla postiin tulleet Niken uudet juoksuhousut. Nää on materiaaliltaan, istuvuudeltaan ja muutenkin aivan nappiin osuneet. Olisin halunnut kyseiset housut myös harmaaoranssina, mutta koot olivat loppuneet kesken. Onneksi sain kumminkin nämä siihen halpaan hintaan. Ehdottomasti yks lemppariostos pitkään aikaan, sillä edelliset melkein kokomustat vetelee jo viimeisiään. Ihana maanantai kerrankin! Aatella, että kohta on jo kesäloma. Siis siihen on enään abauttirallaa kuukausi jos ei poisteta mitään viikonloppuja. Ootan innoissani sitä päivää jo. Mää oon jo kattonut mekkoa valmiiksi, mutten paljasta siitä mitään. 
Illalla mää värjäsinkin hiukset pitkästä aikaa ja tekstailin Hastingsissa majailevalle Erikalle kuulumisia. Onneksi hänkin tulee kohta takaisin, eikä siihenkään ole enää onneksi kauaa. 
Palaillaan toivottavasti vielä tällä viikolla. Otan mielelläni vastaan postausehdotuksia, sillä niitä tosiaankin tarvitaan. Hyvää yötä!

4

27.4.2014

TAKEBACK

Hellou! Mullon vähän ollu kaikenlaista näillä viikoilla, eikä bloggaaminen ole ollut etusijalla ollenkaan. On tullu surullisia asioita sekä iloisia asioita. Mää oon ehtiny pyörähtään toisenkin kerran Oulussa, katellut huippujääkiekkoa, treenaillut, talkoillut sun muuta. Pääsiäinen meni hujauksessa ja se pieni lomakin ennen kesälomaa kului mukavasti. Tällä hetkellä mun pitäisi olla nukkumassa, koska huomenna on taas aikaisempi aamu. Lupaan parantua kantamaan kameraa joka paikkaan sekä yritän toteuttaa toivotun päivä mun kanssa- postauksen, joko puhelinkuvilla tai ihan kameralla otetuilla. Nyt kumminkin niiden puhelinkuvien pariin taasen;cats1. Tuli tosiaankin maistettua tuota kohuttua alkoholijätsiä, joka nyt ei osoittautunut mitenkään erikoiseksi. //2.  Matkalla mummolaan! //3. Kärpät-Tappara matsia katsomassa. Pystin sai siis Kärpät, joka oli kauhea pettymys mullekin. Harmi! //4. Onko tullu jo selväksi miten ihastuin tulppaaneihin, varsinkin pinkin ja valkoisen sekoitukseen?kollaasi
//5. Oulu on niiin kaunis kaupunki ja varsinkin tuona iltana oli lämmin, sekä aurinko paistoi ihanasti. Ois ollut ihana jäädä vaikka koko illaksi sinne. //6. Todellakin, näillä Harry Pottereilla mun loma sujuikin vauhdilla. //7. Pääsiäisenä ainoat oikeat suklaamunathan on nuo kinderit. //8. Pääsiäisenä ilmat oli todellakin mitä loistokkaammat.kollaasi1//9. Ja niitä Harry pottereitahan kaikkia ei tullut telkkarista, joten piti katsoa väliin ne joita ei näytettykään. //10. Viime viikkoista asua. Ostin boyfriendit ensimmäisellä Oulureissulla ja ne lähti kyllä halpaan hintaan Lindexistä. En vaihtaisi pois, sillä hengaan näillä jatkuvasti! //11. Tuli käytyä tauon jälkeen lenkillä. //12. Ihana aurinko!
kollaasi2 //13. Eilen oltiin joukkuelaisten kanssa talkoilemassa! //14.&15. Tuli tehtyä tänään vapuksi valmiiksi rosetit sekä munkit. //16. Ja mulle oltiin ostettu yllätykseksi uus pyörä - vielä Jopo! Kesällä tulee poljettua varmaan joka paikkaan mopolla ajamisen sijasta.
8

16.4.2014

BLACK & GREY

090
kollaasi123 089
Takki/Pimkie Neule/Ginatricot Laukku/Kirppis Lasit/Bikbok Kengät/Converse

Moikka, taino pitäis vissiin kohta sanoa jo hyvää yötä. Mää näköjään oon taas vähän iltavirkku, kun taas yleensä oonkin se aamuvirkku. Noh, aamulla ei paljoa vissiin naurata. Näköjään alkanut lipsumaan tuo unen määrä. Oikeastaan mää tulin vaan heittään teille parit asukuvat kamerasta, jotka kuvattiin Oulussa viikonloppuna. Mää ite viihyin tässä asussa tosi hyvin, vaikka värimaailma oli taas harmaan ja mustan puolella. Oulussa oli ihanan lämmin ja sinne sai ihan reilusti pukea nahkatakin sekä conssit ilman sukkiakin. Pyörittiin koko päivä enimmäkseen kaupoilla ja tää asu osottautuikin tosi hyväksi valinnaksi. Keskimmäisen kuvan yritin edes jotenkin pelastaa terävöinnin sun muun avulla, sillä tuo oli aika sumea mistä tilanteesta lähdettiin. Ärsytys oli suuri kun tarkennus oli jäänyt manuaaliselle. Nyt kumminkin täytyy lähteä nukkumaan - öitä!
2

13.4.2014

VIIKONLOPPU PUHELINKUVINA

kollaasi1 1.Hyvästelin torstaina Erikan kuukaudeksi, nyyh. //2.Ouluun menossa! Sain liput tooosi halvalla, joten pakkohan se oli lähteä pyörähtään Sennin luona pitkästä aikaa. //3. Junassa.. //4. Turistinakollaasi2 //5. Illalla kateltiin Sennin kanssa uusia ja vanhoja disneyleffoja, mm. Brave & Frozen //6. Lähtihän sieltä jotain mukaan. Mullon näköjään tapana olla Hullujen päivien aikaan Oulussa. //7. Lempparikahvilassa jääteellä //8. Rakastan tulppaaneja, varsinkin valkoisia ja nyt vaaleanpunaista - sekä niiden yhdistelmää.

Eli viikonloppu kuluikin Oulun suunnalla, jonne täytyisi lähteä taas seuraavana viikonloppuna. Oli aivan ihana viikonloppu. Tuli pörräilytä hulluilla päivillä ja tehtyä ihan kaikenlaista. Viikot menee tosi nopeeta ja kesäki alkaa pian näyttäytyyn. Oulussa oli jo tosi lämmintä verrattuna Rolloon joten toivottavasti saatais äkkiä tännekki lämpöä lisää. Unohdin totaalisesti kuvailla oulussa muutakin kun yhtä asua manuaaliasetuksilla, eli niistä tuli epätarkat kuvät. Toivottavasti saan jotenkin niitä korjailtua, sillä ne kuvat oli tosi hyviä ja me kuvailtiin kivassa paikassa.

Nyt täytyyki suunnata untenmaille, sillä huomenna taas aikaisin kouluun. Onneksi on vajaa viikko, sillä pääsiäinen starttaa pidennettynä viikonloppuna. See you later!
4

3.4.2014

SPRING 1ST

kollaasi1
Bag/ Zara Jacket/ H&m Shoes/Seppälä
Tän näköisenä olin eilen liikenteessä lastenhoitokurssilla. Aloitin mun ballerikauden jo, vaikka välillä ollaankin vielä pakkasen puolella. En voi kumminkaan voi luopua talven vakkaritakista vielä, mutta kohta alkaakin olla jo aika kaivaa rcollectionit ja nahkatakit esiin, sillä päivät lämpenee lämpeämistään. Aamuisin on enään kylmä, joten se on se haittaava tekijä enimmäkseen. Iskeekö teihin näinkin simppeli asu? Mulla alkaa melkeen tulemaan tuo takki kohta korvista, joten ehkä mä kohta laitan sen pian talviteloille. Ellei tietenkään takatalvi iske..
8

2.4.2014

APRIL FOOLS

034 050 048 036Bonjour. April kuulostaa aivan ihanalta mun korvaan. Tää kuukausi on se virallinen kevään alkamiskuukausi ja se, että April on myös nimi. Joillakin on tajuttoman kaunis nimi. En ottaisi pahakseni jos mun toisena nimenä olisikin April. Onko ketään, kenen mielestä jokin kuukausi kuulostaa muulla kielellä tajuttoman kauniilta? Tai sitten olen ainoa. Rakastan tätä kuukautta.

Mää oon tässä parin viikon mittaan hommannu kaikenlaista ja mentiin jopa aprillipäivänkin ohitse. Uskokaa tai älkää, mun pila meni instagramissa ja muualla ihan täysillä vaikka kuin monelle. Tänäänkin koulussa kyseltiin jutusta ja oli siinä naurussa pidättämistä, kun kerrankin olin saanut jotain menemään joillekin läpi. Joskus muistan miten opettaja selitti meille ala-asteella, että 4.lkn opettaja oli tavannut julkkiksia viime viikonloppuna. Mukana oli Anna Abreuta, Antti Tuiskua sun muuta varmasti jotain mistä kaikki tykkäs. Se siinä vielä, että hän oli saanut mukaansa kuulemma nimmareilla varusteltuja julisteita. Minä ja muut juoksimme Anna Abreun julisteiden toivossa kyseiseen luokkaan ja tultiin täysin huijatuksi. Aprillia vaan, mieleen jäi sillä Abreu oli siihen aikaan mun lemppari eikä kukaan muu. Onko teillä mitään hauskoja aprillipiloja, joita olette tehneet tai joutuneet pilan kohteeksi? Jakakaa, haluan kuulla!

Viime viikonloppuna selailin lauantaiaamuna yhtä lempparibloggaajaa, kun kinuskikissaa ja löysin sieltä kyseisten patonkien ohjeen. Ja kyllä, rakastuin itse patonkiin sekä sen erilaisiin täytteisiin. Mulla ei ollu sitä Rapuchiliaiolia mutta hampparikastike ajo asiansa todella hyvin. Näitä mää sitten värkkäsin aamupäivän ja oli muille hyvää välipalaa, kun tulivat hiihtämästä. Muutenkin itse tehdyt patongit maistuu todella hyvälle, melkein paremmalle kun kaupasta ostetut. 

Löysin myös mun uuden vakkarituotteen, nimittäin kauan hehkutetun CC-voiteen. Anttilassa pyöri pimeät hinnat ja Lumenen CC-tuotteita sai kaksi kahdellakympillä. Mietin viikonlopun yli kyseisiä tuotteita, sillä mulle on tosi tarkkaa kuinka vaalea se tuote on. Itse oon kauhean vaalea aina talvisin, enkä kesälläkään kauheana rusketu. Uskallauduin ostamaan luettuani arvioita kaksi putiloa kyseistä tuotetta. Meikkipussiin jäivät, sillä tämä  tuote on täydellinen. Garnierin BB-voiteet on ihan shaibaa tämän rinnalla! On kiva, että joku tuotemerkki jaksaa tehdä vaaleaihoiselle myös jotain kyseistä, ettei tarvis aina sitä paksua.

Moni muistaa varmaankin edellisen Once Upon A Timen bloggaajan Inarin. Iki-ihana Inari palasi blogimaailmaan viimeviikolla. Mää uskoin vahvasti siihen, että tytär palaa vielä tänne vaikka innostusta ei löytynyt yhtään. Inarin kanssa tullaan varmaan tulevaisuudessa olemaan tekemisissä aika paljonkin ja onneksi tullaankin. Meillä on vähän jäänyt tämä näkeminen vähemmälle, joten täytyykin vaikka tällä viikolla ottaa Inskuun yhteyttä! Inarin uuteen blogiin pääsette >TÄSTÄ!<  

Liittykää mun kaveriksi HeiaHeiassa, mun treenijuttuja pääsette seurailemaan siellä sekä se löytyy myös tämän blogin sivubannerista.
1

Searchbox