9.8.2017

VINKIT YLIOPPILASKIRJOITUKSIIN

Untitled

Mihin ihmeeseen koko kesä sujahti? Koulut alkaa tänään! Mie tulin jakamaan vähän vinkkejä tuleville abiturienteille kirjotuksia varten. Mie olin niitä, jotka eivät saaneet odotettuja arvosanoja ja jolla ei mennyt kirjotukset ihan nappiin. Tässä kuitenkin melko perinteisiä ohjeita teille abiturientit. Ihanaa alkavaa kouluvuotta kaikki!

K I R J O I T U K S I I N  V A L M I S T A U T U M I N E N 

1. Nuku hyvin. Mie nukuin oikeastaan joka aamu puoli yhdeksään ja aloitin lukemaan yhdeksältä (ellei ollut parin tunnin aamuvuoroa). Uni auttaa jaksamaan ja jos jaksat mennä joka ilta samaan aikaan nukkumaan, sekä herätä samaan aikaan aamulla niin sinulta löytyy edes jonkinlainen rytmi.

2. Aloita lukemaan ajoissa. Toivottavasti olette aloittaneet jo lukemaan, mutta ajoissa kun aloittaa niin saa varmemman otteen asioiden osaamisesta. Mie kirjotin syksyllä yhteiskuntaopin ja englannin. Harjoittelin englantiin ainoastaan Worddive-sovelluksen avulla, jonka koin itselleni todella hyödylliseksi. Mun oma sanasto kasvoi tosi paljon ja koin, että opin sen avulla enemmän kuin olisin lukenut kirjoista. Yhteiskuntaoppiin luin todella paljon, mutta ehkä tässä kohtaa lukemisen määrä ei vastannut laatua.

3. Jaa sun jaksot niin ettei kirjotuksiin lukeminen käy raskaaksi liian monen kurssin kanssa. Mulla oli kirjoitusten aikana olevassa jaksossa pelkästään kertauskursseja ja liikuntaa. Seuraava jakso olikin rankempi, 7 koodia. Ja viimeinen jakso sitten pelkkiä kertauskursseja. Kävin myös nelosjaksossa yhtä liikunnankurssia, joka antoi ainakin minulle vireyttä lukemiseen.

4. Älä vaan lue! Tee kaikkia niitä asioita mitä teit ilman kirjaläjää. Urheile, näe kavereita ja syö karkkia. Muista ettei se määrä, vaan laatu. Se pätee ihan tosi näissä kilpailuissa.

Untitled

K O E  T I L A N N E

1. Älä stressaa. Sie oot valmistautunut jo niin hyvin, että nyt on aika vain laittaa kaikki paperille mitä ikinä päähän tulee. Sie teet ainoastaan parhaasi ja se riittää.

2. Ota hyvät eväät, mutta panosta enemmän ns. naposteltavaan ruokaan. Mie en kerinnyt missään välissä syömään isoja leipiä tai salaatteja. Söin jokaisella kerralla viinirypäleitä, karjalanpiirakoita, juustokuutioita, suklaata sekä juomana oli vettä, mutta joskus myös lisään kokista.

3. Pukeudu mukaviin vaatteisiin. Mulla oli perinteisenä asuna aina legginssit, pitkähihainen paita ja neuletakki, sekä villasukat. Meän kirjotussali oli tosi viileä, niin monesti olisi saanut olla jopa lisää vaatetta päällä.

4. Suunnittele mitkä tehtävät teet ja tee hyvä pohjatyö. Mie tykkäsin monesti kirjoittaa jo jonkinlaisen alustavan esseen. Siihen tuli tehtyä aina alleviivauksia, muutoksi ja korjauksia. Lopuksi kirjotin sen vielä erilliselle paperille puhtaaksi. Hirveä työ siinä oli, mutta ainakin tuli varma vastaus.

5. Vastaa aina kysymykseen. Ole tarkka siitä mistä puhut ja mihin vastaat. Jos asia menee ohi kysymyksen voit olla varma nollasta pisteestä.

Untitled

S Y K S Y N  K I R J O I T U S T E N  J Ä L K E E N

1. Älä katso oikeita vastauksia abitreeneistä. Mie en katsonut kertaakaan oikeita vastauksia abitreeneistä, jonka koin kaikista parhaimmaksi asiaksi mitä pystyin tekemään kokeiden jälkeen. Mie tiesin, että oon parhaani tehny ja se riittää.

2. Nauti siitä ajasta mikä on syksyn kirjoitusten ja kevään kirjoitusten välissä. Siihen väliin mahtuu niin paljon kaikkea ihanaa ja ota siitä kaikesta ilo irti. Meillä oli lukupäivää ja penkkareita, jotka oli mun yhdet parhaimmista päivistä.

3. Ota kaikki irti vikasta lukiovuodesta. Keskity kevään kirjoituksini, mutta muista että sie teet parhaasi ja se riittää.
0

12.7.2017

LÄHDE MUKAAN UNELMA ITSESTÄ-VALMENNUKSEEN

IMG_1318 IMG_2046

Heippa ihanaiset!

Syksyllä starttaa uusi Unelma Itsestä-valmennus. Mie olin matkassa 2015-2016 vuoden aikana. Koin valmennuksen itselleni todella tärkeäksi ja sain sen avulla parannettua omaa henkistä hyvinvointia paljon paremmaksi. Koin valmennuksen loputtua, että olin oppinut paljon uutta itsestäni. Opin syömään paljon terveellisemmin ja sain ihania uusia reseptejä käyttööni. Olen kirjoitellut valmennuksesta blogissa joka kuukaudelta omia mietteitäni, jotka löydät helposti UNELMAITSESTA-tägin alta. Käy ihmeessä lukemassa!

Nyt kuitenkin sinulla on mahdollisuus lähteä matkaan valmennukseen, joka starttaa jo syyskuussa! Valmennukseen kuuluu ihania terveellisiä ruokareseptejä, reippaita treeniohjelmia ja muita henkiseen hyvinvointiin painottavia tehtäviä. Valmennukseen voi lähteä missä kunnossa tahansa, sillä ruokareseptejä ja liikuntamuotoja on monia erilaisia! Valmennuksessa edetään viikko kerrallaan, neljän kuukauden ajan. Saat käyttöösi valmennukseen liittyvän työkirjan, joka sisältää samalla erilaisia tehtäviä ja myös treenipäiväkirjan. Lisätietoa valmennuksesta löydät osoitteesta www.unelmaitsesta.fi. Valmennuksen hinta on normaalisti 159€ mutta koodilla "iidaunelmaitsestä" saat valmennuksen hintaan 149€. Liity mukaan, sillä miekin oon taas matkassa!



0

11.7.2017

LOMA LÄHESTYY

P7110004

Mie oon vihdoin lomalla! Tuntuu hullulta, kun takana on 5 viikkoa töitä kolmella vapaapäivällä. Huomenna lento lähtee kohti Madridia ja en malta millään odottaa. Tässä kesässä ei ole erityisemmin näkynyt helteitä ja aurinkoa, joten toivottavasti siellä näkyy senkin edestä. Madridista mulla ei ole mitään tietoa taikka hajua millainen paikka on kyseessä, mutta sen näkee sitten. Reissussa ollaan melkein viikon verran ja suoraan Madridista seuraavana päivänä hyppään koneeseen takaisin kohti Helsinkiä, mutta jatkan siitä matkaa Tampereelle. Tampereella tulee jatkettua lomaa pari yötä. 

Päivitin puhelimen viikko sitten Iphone 7 plus-malliin, jonka olen todennut todella hyväksi. Edellisestä 6s- puhelimesta alkoi tila loppua kokonaan ja mie ainakin haluan puhelimella kuvailla kuvia reissuilta. Isompi koko on ollut todella kätevä vaikka alussa hieman askarrutti onko se liian suuri. Ihanaa, kun on taas tilaa!

Nyt täytyy kuitenkin jatkaa pakkailua ja edessä myös kulmien värjäystä. Meikkaaminen ei oo minun juttu ulkomailla, kun kasvot tarvii hieman päivetystä sen loistaessa tällä hetkellä kalkkilaivan kapteenina. Huomenna siis lennetään suurin osa päivästä, mutta toivotaan aurinkoa myös tänne kotimaahan. 
1

15.6.2017

YO 2017

P6030006 P6030173 Untitled P6030180 P6030024 P6030184

Huh, juhlista selvitty ja töitä on paiskittu monia päiviä putkeen ilman vapaita. Tänään ja huomenna on kuitenkin pari päivää vapaata, mutta heinäkuussa pääsee lomailemaan sitten kunnolla, kun tuli varattua lentoliput lämpimään.

Juhlista alkaa olla pari viikkoa ja viimein niiden jälkeinen juhlakrapula on ohi. Leivottua ja laitettua tuli kyllä urakalla, mutta nyt on juhlat juhlittu. Pakko myöntää, että se päivä oli elämäni parhaimpia päiviä, josta kertoo se, etten ottanut koko päivänä yhtään kuvaa puhelimeen, joka harmittaa nyt hemmetisti! 

Päivä lähti käyntiin niin, että aamulla heräsin aikaisin koristelemaan kakut, jonka jälkeen aloin värkkäämään meikkiä naamaan. Meikin jälkeen olikin aika jo lähteä kampaajalle, josta juoksin suoraan juhlaan hakemaan valkolakkia! Juhlat meni todella hyvin ja vieraita kävi paljon. Olin todella tyytyväinen meidän herkkupöytiin ja siihen, että jokainen tuote onnistui loistavasti. Ihan tulee ikävä koko päivää, kun kuvia katselee!

Tänään pyörähdin päiväreissun Oulussa ja huomenna nukun kyllä pitkästä aikaa niin pitkään, kun nukuttaa. Mie tykkään aina tehdä ison läjän töitä ja lomailla sitten pidempiä aikoja. Vielä jaksaa jonkun aikaa, niin heinäkuussa odottelee melkein kahden viikon lomat. Onneksi nyt on täälläkin helteitä näkynyt, niin saanut vähän nauttia auringonpaisteesta. Mites siellä teillä sujuu? 
0

17.5.2017

UUSI KAMERA

34528307272_a02a766a60_o

Moikka moi! Täällä jännätään huomisia YO-tuloksia innolla ja pelolla. Virallisen tiedon saatua voi alkaa väkertämään kutsukortteja ja sen myötä alkaa suunnittelemaan juhlia enemmän. Onhan se jo melko varmaa alustavien pisteiden mukaan, mutta mulla pitää saada virallinen tieto asiasta ennen kuin voi hyppiä riemusta. Mie oon vaan tehnyt töitä tässä odottaen tuloksia. Kesä ja tuleva on ihan avoinna, mutta saa nähä mihin maailma kuljettaa.

Ja mie ostin uuden kameran vihdoin itelleni. Ostos oli melkonen päähänpisto yhtenä iltana, kun hautajaisia varten tarvitsin pienen käsilaukkuun mahtuvan kameran ison järkkärin tilalle. Olin miettinyt jo kauan pienempää kameraa, mutta en koskaan ollut perehtynyt asiaan sen paremmin. Pienen tovin selailtua internetin ihmeellistä maailmaa päädyin kyseiseen, Olympus OM-D E-MARK II- malliin, joka on ainakin nopean testailun puitteissa osoittautunut todella kelpo tuotteeksi. Pakko kehua ainakin tällä hetkellä sitä, koska kuvat ovat olleet ihan super hyviä. Ehkä nyt saan paremmin päiviteltyä myös teille mun kuulumisia. 

Nyt kuitenkin nukkumaan, niin aamu tulee nopeampaa. Tuun kertomaan mahdolliset ilouutiset teille tässä piakkoin. Odotteleeko joku muu innolla tuloksia? 


2

8.5.2017

KÖÖPENHAMINA

IMG_0991 IMG_0982 IMG_1123 IMG_1021 IMG_1233 IMG_1010 IMG_1318 IMG_1057

Moikka moi! Meikäläinen käväsi reissussa tuossa kuukausi sitten, mutta tässä kuukaudessa ehti tapahtua niin paljon, että aikaa vaan postaamiselle ei yksinkertaisesti ollut. Köpiksestä postaaminen on ollut melkein joka päivä mielessä ja tänään pääsin sen vihdoin toteuttamaan. Mukaan mahtui viime kuussa niin iloisia kuin surullisia asioita. Menetin rakkaan läheisen loppukuusta, joka on vienyt ajatuksia jonkin aikaa muualle.

Mutta nyt sinne Tanskaan ja tarkemmin Kööpenhaminaan! Kööpenhamina oli kerrassaan ihana kaupunki, vaikka hintataso oli todellakin sen mukainen mitä oli varoiteltu. Me käveltiin paljon, ihailtiin paljon ja nautittiin kirjoitusten jälkeen vaan ja ainoastaan lomasta. Me oltiin reissussa viitisen päivää ja ehittiin kyllä kiertää koko kaupunki siinä ajassa todella hyvin. Yövyttiin Copenhagen Star hotellissa, joka osottautui todella hyväksi hotelliksi sijainnin ja pienen aamupalan perusteella, plussana ranskalainen parveke ja ylin kerros. Aina tietenkin jää paljon nähtävää myös toiselle reissulle, mutta tällä kertaa meillä ei tarkoituksena ollutkaan tutkia kaiken maailman turistinähtävyyksiä vaan ennemmin kierrellä ja kaarrella. Toki samalla tuli nähtyä juuri niitä kyseisiä turistinähtävyyksiä, kuten sydämiä sulattava Nyhavn ja pieni merenneito. 

Tanska tuntui suomalaiselle ihan kun olisi ollut kotona. Kaikki asiat tuntui olevan kyseisessä kaupungissa tosi hyvin! Ihmiset oli todella ystävällisiä. Christianiassa tuoksui enemmän kuin olisi uskonut laittomuuksille, mutta siellä vallitsi myös rento ilmapiiri. Suosittelen käymään, vaikka se näyttääkin ehkä pelottavalta paikalta. Tanskaa ja kööpenhaminaa suosittelen kyllä lyhyillekin lomakohteille, mutta lompakkoon kannattaa varata vähän enemmän rahaa kuin ehkä uskookaan. Shoppailla siellä ei hirveästi kannata, koska hinnat on korkeita verrattuna meidän kauppojen hintatasoon. Tykkäsin kuitenkin kyseisestä kaupungista todella paljon. Lähtisin toistekin :-)
0

30.3.2017

AJATUKSIA

Untitled Untitled Untitled

Ihanaa torstaita. Täällä on ollut nykyään aika hiljaista. Elämä lukiossa oli loppu ajasta hektistä, lisäksi kaksi työtä ja kirjoitukset sai blogin jäämään enemmän juurikin taka-alalle. Asiat täytyi laittaa tärkeysjärjestykseen ja elämä piti aikatauluttaa hetkeksi. Olen myös huomannut, että blogien suosio on muuten myös ehtinyt hiipua viimeisenä vuotena vlogien yleistyessä. Itsekin olen enemmän blogien sijaan katsonut vlogeja nykyään, mutta tietyt suosikkiblogit tulee silti aina lueskeltua läpi. Tietty kaava näkyy toistuvan monessa blogissa, eikä samojen yhteistyöpostausten lukeminen moneen kertaan vaan ole enää mitenkään mielenkiintoista. 

Mutta mulla menee tällä hetkellä tosi hyvin! Kirjoitukset sai aikaan melkosen määrän harmaita hiuksia ja koulussa tuli rampattua vielä pari viikkoa sitten viimeisillä liikuntatunneilla. Laskeskelin hieman omia pisteitä mahdolliseen valkolakin saantiin, joka näyttää olevan tällä hetkellä melko todennäköistä. Koska meikäläinen on enemmän pessimisti, niin en uskalla sanoa vielä mitään satasen varmaksi vaikka pisteet ovat todennäkäisesti jo reilusti läpi. Pystyn luultavasti toteamaan valkolakin toteutumisen vasta sen jälkeen, kun kehtaan edes vaivautua kyselemään alustavia pisteitä. Meillä nimittäin täytyy käydä varta vasten koululla nykäsemässä ärsyyntynyttä opettajaa hihasta, joka ei mielellään antele alustavia kuuluisan wilman kautta (joka olisi kaikille helpoin vaihtoehto) tai edes jälkikäteen (en nimittäin päässyt viralliseen tilaisuuteen, koska olin töissä). Saa kuitenkin nähdä mitä tämä kevät tuo tullessaan. Tällä hetkellä pitäisi alkaa tutkiskelemaan hieman jatko-opintoja, mutta ne ei nyt ole tämän kevään asia oikeastaan lainkaan. Katsotaan, tuleeko laitettua paperit jonnekin tai ei. 

Kirjotusten ja työrupeaman jälkeen onkin sunnuntaina jo kauan odotettu reissuun lähtö. Kööpenhamina on tähän saumaan oikein hyvä kohde sellaiselle, jolle teneriffa tai muut kohteet eivät innostaneet. Kelit näyttää ihan hyvältä tällä hetkellä, mitä nyt onkaan luvattu. Mie tuun kuvaamaan siellä varmaan enemmän kuin muualla, koska Köpiksessä on todella paljon hienoa arkkitehtuuria ja kuvauskohteita. Pakkaamiseen täytyy tällä kertaa laittaa vähän enemmän aikaa, koska matkustan pelkillä käsimatkatavaroilla. Toivotaan, että tulee onnistunut reissu. Mie tuun jakamaan vähän tännekin reissun jälkeen kuvia ja kertomuksia. Vinkkejä otetaan ehdottomasti vastaan :-) 

Mie alan syömään aamupalan loppuun, ehkä innostuisin jopa aamulenkille. Illalla on kuitenkin työvuoro, joten salille en kerkeä. Ihanaa loppupäivää!
4

Searchbox